Iloa, osallistumista ja leikkiä

Havannankoira

Kuka minä olen...

Moikka vierailija. =) Minä olen Susanna Thomander Tampereen Nekalasta. Tästä se kaikki alkoi, kun vuonna 1979 synnyin koiraperheen esikoiseksi. Pienenä tyttönä perheessäni oli venäjänvinttikoiria (venakoita) ja yksi naapurista pelastettu sekarotuinen Nina-koira. Alusta asti olin hyvin kiinnostunut koirista ja ne opettivat minua vähintäänkin yhtä paljon, kuin vanhempanikin. Esimerkiksi opettelin kävelemään pitäen kiinni Oku-venakkomme kylkikarvoista.

Olin aktiivisesti vanhempieni mukana (en aina omasta tahdostani) koiranäyttelyissä ja koulutuskentillä. Sekarotuinen Nina-koiramme oli mahtava "koulutettava" pienelle tytölle. Se kun osasi kaiken mutta ei tehnyt mitään jos käsky ei tullut oikealla äänensävyllä tai palkka ei tullut ajallaan.

Vuodet vierivät ja aloin olla vahvasti sitä mieltä, että tarvisin ihan oman koiran. Koiran, jota voisin pitää sylissä sohvalla ja silti näkisin vielä teeveenkin (venakkomme kyllä viihtyivät sylissä mutta peittivät sujuvasti alle 10 vuotiaan tytön näkymän).


Vuonna 1989 toiveeni toteutui, kun vanhempani toivat ensimmäiset, Suomeen rekisteröidyt, havannankoirat maahan. Lucky Star Of My Lovely's "Lucky" oli ensimmäinen oma havannankoirani. Lucky oli ehdottomasti myös yksi niistä "elämäni" koirista. <3 Vuosien varrella olen ollut niin onnekas, että minulla on ollut noita "kuudennen yhteyden" koiria muutama. Kaikkihan ne aina ovat rakkaita mutta toisiin vaan syntyy erilainen yhteys. Luckyn kanssa kävimme näyttelyissä Suomen Muotovalioksi asti sekä kisasimme alokas luokan läpi TOKO:ssa. Koirien kouluttaminen ja käytös on ollut iso mielenkiintoni kohde pitkään. Ehkä se sai alkunsa niistä Luckyn kanssa kentillä vietetyistä, palkitsevista tunneista. Paras ystäväni on monesti todennut minulle, että hänen mielestään puhun paremmin koiraa, kuin ihmistä. Tiedä siitä sitten.. =D

Luckysta alkoi havannankoira taipaleeni, mille ei ole vielä loppua näkyvissä. =D Vuosien varrella olen omistanut myös walesinspringerin, amerikancockerin, muutaman ranskanbulldogin ja samojedin mutta aina taloudessa on ollut myös vähintään yksi havannankoira. Vanhempani ovat kasvattaneet havannankoiria ja volpino italianoja. Olen siis kasvanut ja elänyt koko elämäni koirien keskellä ja siksi ei ehkä ollut ihme, että niistä tuli myös työni. Leipäni tienaan trimmaamalla koiria omassa trimmausliikkeessäni. Olen myös koulutettu Emmi-pet hammasputsari. =)

Teini-iässä vannoin, etten ala kiertämään näyttelyitä, enkä ainakaan ala ikinä kasvattamaan mitään rotua. Olin ehkä hiukan kyllästynyt olemaan vanhempieni kenneltyttö, kun maailmasta alkoi löytymään paljon muutakin elämää, kuin koirat. Mutta hei, vannomatta paras... ;)

Ajatus omasta kasvatustyöstä syntyi vuonna 2008 ja saimme kennelnimen Kwateen. Erotessamme vuonna 2013 kennelnimi siirtyi minulle. Kennelnimen valinnassa halusin seurata äitini jalanjälkiä. Halusin, että kennelnimeni tarkoittaa oikeasti jotain. Kwatee on etelä-amerikan alkuperäiskansojen jumala, joka kesytti lemmikkieläimet. Hän oli myös oikeudenmukaisuuden jumala.

Tähän mennessä olen kasvattanut neljä havannankoirapentuetta ja kaksi ranskanbulldoggipentuetta. Näistä löydät lisää tietoja "Pentueet"-alasivuilta. Ranskanbulldoggien kasvattamisen lopetin toisen pentueeni jälkeen. Siinä kohtaa alkoi olla hyvin selvää, mikä rodun tilanne on tällä hetkellä niin Suomessa, kuin maailmallakin. En kokenut eettisenä kasvattaa rotua, jonka terveystilanne on vähintäänkin pelottavan huono ja missä on poikkeuksellista saattaa maailmaan pentu, joka ei elämänsä aikana kärsisi esimerkiksi hengitystieongelmista, selkäongelmista ja/tai allergioista. Ranskanbulldoggi olisi ollut juuri minun näköiseni rotu, havannankoirien rinnalla, mutta en voinut toimia omia eettisiä kasvatusperiaatteitani vastaan. Myöskään henkinen kapasiteettini ei riittänyt siihen surun määrään, mitä jouduin ranskis-kasvattieni omistajien kanssa käymään läpi.

Alusta asti olen kasvatustyölläni pyrkinyt vaikuttamaan positiivisesti näiden minulle niin rakkaiden rotujen terveys-, luonne- ja ulkonäkökehitykseen. Pentueeni tulevat kasvamaan olohuoneessa normaalielämän keskellä. Pyrin kasvattamaan rodunomaisia, hyväluonteisia ja mahdollisimman terveitä koiria ja tämän takia kaikki jalostukseen käyttämäni koirat ovat käyneet ja tulevat käymään laaja-alaisesti terveystutkimuksissa sekä mahdollisuuksien mukaan luonnetestissä. Näyttelyissäkin varmasti poiketaan silloin tällöin.

Olen seuraavien yhdistysten jäsen:

- Suomen Kennelliitto

- Havannalaiset Ry

- Luonnetestitoimitsijan pätevyydet saatuani tilasin myös Palveluskoirat-lehden, tuohon yhdistykseen kun ei oteta henkilöjäseniä. =)

Jos sinulla on mitään kysyttävää koiristani tai roduistani, niin ota yhteyttä. Vastaan mielelläni kaikenlaisiin kysymyksiin ja jos en tiedä vastausta, niin parhaani mukaan etsin sen. =)

Yhteystiedot:

Susanna Thomander, Tampere

Sähköposti: susanna.thomander@pp.inet.fi
Puhelin: 0407340830

© 2021 kennel Kwateen, Tampere
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita